Sivut

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Vinkki pizzantekoon

Meillä oli eilen lauantai. Vaikka oli siis maanantai. 
Tehtiin pizzaa ja käytiin saunassa. Meillä on ollut usein maanantaisin sellainen ilta, että ollaan tehty yhdessä jotain spessumpaa ruokaa ja vietetty vähän kuin lauantaita. Ennen tähän kuului myös joku leffa, mutta ne nyt ovat vähän jääneet, tyttö kun saattaa hengailla illalla puoli kymmeneen meidän kanssa. Herkkujakaan ei tule syötyä niin kuin nuorempana, joten pääosassa näissä illoissa on herkkuruoka ja mahdollinen sauna.

Nam nam!

Sitten se vinkki: durum-jauhot pizzapohjaan! En tiedä onko nyt pari kertaa herkulliset pizzat johtuneet pelkästään tästä jauhosta, vai onko muuten osunut hyvä pizza-päivä. Kannattaa kokeilla kuitenkin, oli helppo kaulitakin taikinaa. Ollaan tehty aika monella variaatiolla pizzapohja, ja tämä on kyllä nyt suosikki. Esimerkiksi kukkakaalipohja oli myös hyvää, mutta eihän se nyt oikealta pizzalta maistu, liian terveelliseltä jotenkin. Suosittelen kuitenkin sitäkin kokeilemaan, se on ehkä sellainen piirakkamaisempi. Vähiten ollaan tykätty siitä pohjasta, jota ei kohoteta, johon tulee siis leivinjauhetta/soodaa. Se ei ollut yhtään pizzamainen.


Tytöllä oli oma slice, johon tuli vähemmän täytteitä. Laitoin pohjaan ihan hitusen suolaa, muuten teemme suolatonta ruokaa aina koko poppoolle. Katosi melko nopeasti lautaselta!

Reipas muskarilainen! <3

Ulkona näyttää ihan eri vuodenajalta viiden minuutin välein. Äsken kun tuiskutti hollywood-lunta, oli talvi. Sitä ennen paistoi keväinen aurinko. Toppavaatteet it is.

-white

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Takatalven tuntua


Hyrr, ulkona on edelleen todella viileä, vaikka mittari plussan puolella onkin pysytellyt päiväsaikaan. Joka päivä puntaroin josko pesisin jo toppavaatteet kaappiin, mutta vielä ne ovat kovassa käytössä. Vaikka yhtä lämmin tytöllä varmasti olisi fleece-kerrastossa ja kuorihaalarissa. Auringossa tepastellessaan neiti on selvästi ollut kuumissaan, mutta varjoisassa on taas viileä. Koita tässä nyt sitten pukeutua järkevästi.


Lähipuistossa.


Onko kukaan muuten huomannut samaa: K-kaupoissa on paremmat kukkavalikoimat kuin S-ryhmän kaupoissa? Ainakin täällä meillä. Leikkokukkia on mielestäni Prismoissa ja S-marketeissa mukavasti niissäkin, mutta K-ryhmän kaupoissa on tosi kivasti ihan viherkasveja.

Tämä työpöydän piristäjä kustansi kokonaiset 2 €! Oli kylläkin joku poistotarjous, mutta niin raikkaan näköinen! En ole vielä uskaltanut ostaa isompaa viherkasvia lattiaruukkuun, se olisi varmasti hirveän mukavaa tonkia se sen multa..




Tänään ohjelmassa naapurin pojan synttäreitä, täytyykin kiiruhtaa paketoimaan palapeli..
Keväistä viikonloppua, pian on lumet kadonneet!

Ai niin, keväästä! Eilen hätistin kettua etupihaltamme. Se vain katseli meitä, sain oikeasti juosta sitä kohti katuharja käsissäni ennenkuin se väisti metsään. Rohkelikko. 

-white

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Emma

Meidän maailman paras koira Emma täyttää huomenna 3 vuotta. Pieni karvapallero haettiin meille 2014 äitienpäivänä. 
Emma varasti meidän sydämet jo kun kävimme huhtikuussa kasvattajalla pentuja katsomassa, vaikkakaan emme silloin vielä varmasti tienneet mikä pienistä marsun näköisistä suloisuuksista juuri meille tulisi.


Kotimatkalla.


Emma on aina ollut todella seurankipeä ja sosiaalinen. Pentuna kävimme tokon alkeet, se auttoi varmasti rohkaistumaan muiden koirien läheisyydessä. Emmalla on myös naapurissa koira-ystävä, joka on vain reilun viikon vanhempi. Nämä ovatkin tasaisin väliajoin leikkineet ja painineet yhdessä. 

Emma on ollut todella terveenä, noin vuoden ikäisenä sillä oli joku vatsapöpö, kävimme ihan tipassakin eläinlääkärillä.  Nyt tänä syksynä täytyi hommata lääkäriltä paksua tassurasvaa ja erikoisshampoota, anturat kuivuivat ihan valkoisiksi. Se johtui joko niiden putsaamisesta eli nuolemisesta tai sitten niitä oli nuoltava kun ne kuivui niin. Onneksi rasva auttoi.

Shetlanninlammaskoira on suhteellisen tunnettu rotu, viimeistään kun sanoo että nämä näyttävät mini-lassieilta niin lamppu syttyy keskustelukumppanin pään päällä. Shelttejä pidetään hieman arkoina, haukkuherkkinä leijonanharjaskoirina. Emmaan noista ei päde mikään. Emma on sporttiturkkinen, kaikkiin mielellään tutustuva, lauman mielellään koossa pitävä neiti. Se haukkuu oikeastaan pelkästään ovikellolle, ja toisinaan palloleikeistä innostuessaan. Muutaman tutunkin naapurin miehen se jostain syystä kiertää kauempaa. 

Hei!


Lapsiin Emma suhtautuu erittäin hyvin. Se on koko ajan valppaana ettei yksikään pääse sitä turkista vetämään, mutta vie lapsille lelujaan ja pallojaan leikittäväksi ihan innoissaan. Jos lapset juoksevat sen mielestä liian kovaa tai laskevat pulkalla vauhdikkaasti, se haukkuu. Mutta sheltti onkin laumankaitsija. 

Emma on ihanin hauva.

-white

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Rushing through..

Voi ei, kohta on maaliskuun puoliväli! Sinällään on ihan mahtavaa, että pian saa hypätä paljon nopeammin ulos leikkeihin, mutta jotenkin haikeaa miten äkkiä viikot viuhuvat ohi. Meinasin kirjoittaa viuhahtavat, mutta no..

Iltapäiväkahvi <3


Olen tehnyt tässä lähiviikkoina monenlaisia kevät-hankintoja tytölle. Nyt on kumisaappaat, keväälle välikausipuku, kauppatakki ja muutama fleecetakki, sekä fleecehaalari. 
Facebookin eri kirppariryhmät ovat kyllä yllättäneet positiivisesti! On niin paljon helpompaa katsoa sieltä eri merkeittäin ja koottain mitä löytyisi tytölle, kuin lähteä pyörimään paikan päälle kirppikselle, joissa joko olisi lapsille vaatteita, tai sitten ei. Kieltämättä ne av:t, yv:t ja mittojen kysely on hieman huvittavia jonoja välillä, mutta hyvähän se on että kiinnostusta riittää. 
Meillä on myös ihan mahtava onni, sillä naapurissa asuu tyttö, joka käyttää aina yhtä kokoa isompaa. Olemmekin ostaneet sieltä paljon vaatteita ilman postitteluja. 


Sain naistenpäivänä ihania kukkia, tehtiin välipalasmoothiet pitkästä aikaa, ja kaupasta löytyi varma kevään merkki: narsissit!


Kävimme yhtenä viikonloppuna nauttimassa auringosta ja paistoimme makkarat nuotiolla. Miten kaikki aina kliseisesti maistuukin ulkona niin paljon paremmalta?

 What more could you ask for?

Kaunis Saimaa.
Tänään tuolla ei olekaan mikään kovin lämmin ulkoilusää, mutta ehkä loppuviikolla voi jo vähentää kerroksia?
Joko siellä odotellaan kuumeisesti kokonaan kuivia katuja, vai vieläkö hanki miellyttäisi silmää?

-white

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Luonnonkosmetiikan suosikit

Olen aina ollut kosmetiikan/meikkien fani ja hamsteri, pidän kaiken maailman puteleista. Mielelläni myös vaihtelen käyttämiäni tuotteita ja innostun merkkien uutuuksista. Aika harva tuote on sellainen että se on samana pakko saada. Tai oli ennen. Nykyään kun tulee meikattua paljon vähemmän ja harvemmin kuin ennen, ei uusia tuotteitakaan tarvitse ostaa niin usein. Ja koska tyttöni pyyhkii kasvojaan omiin kasvoihini, olen alkanut entistä enemmän kiinnittämään huomiota meikkien ja kosmetiikan laatuun. Jotenkin kaikki ylimääräinen ihollamme askarruttaa.

Nykyään ihan marketeissakin on panostettu luonnonkosmetiikkaan ja näiden sarjojen meikkeihin. Ihan Citymarketissa sekä Prismassa on ok valikoima melkeinpä kaikkia päivittäin käytettäviä tuotteita. Olenkin esimerkiksi Laveraa, sekä Urtekramia ostanut kauppareissulla, hirmu kätevää!


Sain siskoltani syntymäpäivälahjaksia yllätyksen, joka oli ihan mielettömän ihana! Jolie-boxi! Siskoni oli ostanut minulle tämän boxin 3 kuukauden jaksoksi. Boxissa oli todella laadukkaita luonnonkosmetiikan tuotteita, ja tuo kotiinkuljetus lisäsi kyllä tämän arvoa niin paljon! Varmasti sitä lisäsi sekin, että osaa näistä merkeistä ei kotikaupungistani edes saa ostettua. 

Tässä muutamia kosmetiikkasuosikkejani tuosta boxista, sekä ihan kaupasta.

Tuo Laveran poskipuna on aiemmin ostamani, muut paljastuivat boxeista.

Tästä näkyy purnukoiden sävyt.
 Nuo ovat highlightereitä, ihanan hohtavia eikä näistä tule ollenkaan sellaista 80-luvun glitter-fiilistä.

Näistä itse asiassa boxista ei tullut yksikään, mutta esimerkiksi Emotion myy Madaraa, ihan huippuja kaikki!
Oma ihoni on todella herkkä, mutta nämä Madaran tuotteet ovat sopineet kyllä oikein hyvin. 
En uskalla käyttää enää ollenkaan antiperspirantteja, se että alumiinia menisi elimistöön kertymään, (aiheutti se sitten rintasyöpää tai ei) ei mielestäni kuulosta riskin ottamisen arvoiselta. Antiperspirantithan estävät hikoilun, deodorantit vaan häivyttävät epämukavia hajuhaittoja. Deodorantteja ei ole markkinoilla liikaa, tämä on yksi suosikeistani, ei sovi jos ei tykkää "yrttisistä" tuoksuista.
Tämänkin siskoni toi :D Erittäin vahva suositus, tämä kun pääsee loppumaan niin en todellakaan kokeile mitään muuta, vaan kilautan siskolle taas...
 Herkän ihon testaamistani pohjista paras! Ei tuki ihohuokosia ja jättää kuulaan pinnan.
Huulirasvalla on melkoiset kriteerit, en tytön poskia suukotellessani halua mitään ylimääräistä huulille.
Lemppari huulirasvani on vaaleansininen Blistexin Sensitive puikko. Bongasin tämän apteekista, korvaa huulikiillon ja oikeasti kosteuttaa samalla.

Siinä oli omia suosikkejani, kannattaa harkita ainakin luonnonkosmetiikkaa "normi" tuotteiden tilalle, valikoima on laajentunut muutamassa vuodessa todella paljon. Ei tietenkään voi sanoa, että luonnonkosmetiikka olisi kaikille parhainta mahdollista, esimerkiksi jotkin apteekin voiteet ovat varmasti ainesosaluetteloltaan pelkistetympiä, ja sopivimpia toisille.
Kaikille ei sovi samat tuotteet, toivottavasti kaikki löytävät kuitenkin omat suosikkinsa. 

Löytyikö näistä teille tuttuja tuotteita tai heräsikö kiinnostus joihinkin?

-white